Pet-Vet Orto myy nivelsairauksien tukihoitoon tarkoitettuja Hill’s Prescription Diet -ruokasarjan tuotteita. Kyse on ns. reseptiruoasta, joka on tarkoitettu koirien ja kissojen ruokavalioksi nivelsairauksien hoidon tueksi. Osa tuotteista toimii itsessään lääkkeellisesti. Tunnemme ruokasarjan hyvin ja osaamme suositella kullekin potilaalle sopivan tuotteen ja laskea täsmällisen annosmäärän. Sarjasta löytyy muiden muassa aineenvaihduntaa kiihdyttävää ja kipua lieventävää ruokaa, joiden teho on tutkittu yhtä tarkasti kuin lääkkeidenkin.

Yksi tärkein nivelrikkopotilaan hoitomuoto on ylipainon välttäminen ja jo kertyneen liiallisen painon laihduttaminen. Lemmikin laihdutukseen ja painonhallintaan Hill’s-sarjassa on käänteentekevä Hill’s Metabolic -tuoteperhe kissoille ja koirille. Mikäli potilaalla on lisänä myös nivelvaivaa, on Metabolic-sarjassa koirille tehty erikoisversio Metabolic+Mobility.

Lisäksi Pet-Vet Orto suosittelee niveltukivalmisteita sairauksien kuten nivelrikon tukihoidossa. Suurin apu tutkimuksissa on ollut omega 3 -rasvahappolisillä. Lisäksi nivelten toiminnan tukemiseksi käytetään usein glukosamiini-kondroitiinisulfaattivalmisteita. Rasvahapot perustuvat nivelen tulehdustilan vähentämiseen, kun taas glukosamiinien pyritään lisäämään nivelen ruston hyödyllisiä rakennusaineita.